Suomeksi
topimg3.png

Keittiömme

Me Origossa olemme siirtyneet ruokalistassamme digiaikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokalistamme esitetään taulutietokoneelta, joka mahdollistaa sen jatkuvan muokkaamisen. Näin ollen emme enään tule vaihtamaan koko listaamme säännöllisesti, vaan voimme reagoida paremmin paikallisten raaka-aineiden saatavuuteen ja ruokalistamme elää jatkuvasti. Pyrimme saamaan muutokset näkyviin myös tänne nettisivuillemmekin aina mahdollisimman nopeasti, jotta voitte jo etukäteen käydä herkuttelemassa mielessänne. Mutta varoituksen sana: joitain paikallisia raaka-aineita saamme hyvin pieniä määriä, joten jotkin annokset viihtyvät listallamme vain muutaman päivän.. Listan yläreunasta näet milloin olemme viimeksi käyneet päivittämässä sitä.

Jatkamme toiminnassamme edelleen luonnonmukaisesti tuotetun lähiruoan parissa työskentelyä aina mahdollisuuksien mukaan. Meillä on jo vuosia hyvin sujunut yhteistyö Bovikin luomulammastilan kanssa, josta olemme tällekin kaudelle (2013) saamassa runsaasti heidän luomukaritsaansa. Aiemmilta vuosilta tuttuja annoksia kuten entrecôte ja maksa tullee varmasti taas tänäkin kesänä ilahduttamaan asiakkaitamme. Oma Bovikin lammasburgerimme on ehtinyt jo muutamalla esiintymisellään saada lukuisia vannoutuneita faneja.

Svarfarsin luomutilan kasvikset, kuin myös fiskarssin metsästäjien peurat jatkavat esiintymisiään ruokalistoillamme. Luottometsästäjämme viettää tämänkin kesän Hangon edustan luodoilla hankkimassa meille haahkaa, villisorsaa ja tavia, joka viime vuonna räjäytti potin mureudellaan ja hienostuneella maullaan. Havsgårdin Highland karjaa tullaan saamaan listalle vihdoinkin tänä vuonna (2013), jahka päästään hieman kevättä pidemmälle ja West Charkin lihaliike Pohjasta on onnistunut luomaan luomuporsaasta mahtavaa ilmakuivattua kinkkua, jota käytimme jo viime keväällä parsan seurassa.alt

"No Hangossa on ainakin oltava paikallista kalaa". Niin mekin toivomme. Luottokalastajamme Tage Gustafsson jatkaa vaimoineen kalastamista myös meidänkin iloksemme. Viime vuonna (2012) kuhaa nousi edellisiä keväitä runsaammin, joten pidetään peukkuja että tänäkin keväänä käy yhtä hyvä kalaonni. Edelleenkin Tagen herkkuja löytyy tietenkin saaristolaispöydästämme. Palkinto yhdeksänsillä perättäisillä silakkamarkkinoilla ei voi olla sattumaa, tule vaikka itse maistamaan.

Muistattehan, että ostamme tietenkin mielellämme kalaa kaikilta paikallisilta kalastajilta niin paljon kuin vain saamme.

Ylhäältä löydät valikon ruokalista, josta pääset alku- pää- ja jälkiruokalistoillemme. Varoituksen sana: niitä selaillessa tulee varmasti nälkä.

Hyvää ruokahalua!

Joanna & Jan